Yrityksessäsi herää tarve uudelle nuorelle osaajalle. Näet mielessäsi jo innokkaan tekijän, jonka taitojen työkalupakista löytyy sitä uutta osaamista mitä tiimistäsi puuttuu ja uskallusta muutosten keskellä. Uskot yrityksen houkuttelevuuteen, viihdythän itsekin ja tiimisi tekee ankarasti töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Kirjoitat muiden työtehtäviesi ohella työpaikkailmoituksen, julkaiset sen yrityksen somekanaviin ja jäät odottelemaan täydellistä hakijaa, joka saa tiimisi uuteen lentoon. Hakemuksia tulee muutama, mutta ei niillä ominaisuuksilla, joita olisit kaivannut. Aikaa kuluu, työt kasautuvat ja hermot kiristyvät. Pistät lisää paukkuja rekrytointiin ja maksat jopa mainonnasta LinkedInissä. Silti sopivia hakijoita ei tule. Mitä oikein tapahtui? Vielä pari vuotta sitten olit hukkumassa hakemuksiin.

Et ole ainoa. Monet työnantajat painivat parantuneen taloustilanteen ja nopean teknologisen kehityksen myötä tilanteessa, jossa työnantaja voi olla hukassa osaamisen puutteen ja uusien osaajien rekrytoinnin kanssa. Kokemattomammatkin tekijät voivat nykyisessä työmarkkinatilanteessa valita minne haluavat hakea ja minkä paikan ottavat lopulta vastaan. Työnhakijat tutustuvat aktiivisesti yrityksiin, selaavat somekanavat ja kaveripiirit läpi hakien mielipiteitä yrityksistä. Moni on yhteydessä rekrytoivaan yritykseen ja itsensä esittelyn lisäksi kysyy miksi yritykseen kannattaa hakea. Tähän kysymykseen valmistautuminen on rekrytoijalle ensiarvoisen tärkeää. Epämääräisen näköalapaikan tarjoaminen, sekä lupaus jatkomahdollisuudesta ja kivasta palkasta eivät enää nuorelle osaajalle riitä.  

Me Studentworkilla tunnemme nuoret osaajat. Tapaamme vuosittain tuhansia työnhakijoita ja tutkimme heidän suhtautumistaan työhön vuosittaisen Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimuksen avulla. Nuorten osaajien mielestä yrityksen tulee olla houkutteleva ja nykyisten työntekijöiden somepostauksia seurataan ahkerasti tiedon löytämiseksi. Yrityksen ympäristöystävällisyys, arvojen yhtenevyys ja yleinen fiilis, joka yrityksestä välittyy vaikuttavat vahvasti hakijoiden valintaan. Nuoret uskaltavat odottaa unelmiensa työtä ja ovat valmiita hylkäämään työtarjoukset, jotka eivät tue heidän urakehitystään ja henkilökohtaisia tavoitteitaan. Työssä arvostetaan erityisesti merkityksellisyyttä, joustavuutta työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen, monipuolisia kehittymismahdollisuuksia sekä työyhteisöä ja hyviä työkavereita. Viimeisimmän Nuoret osaajat työelämässä -tutkimuksen pääset lataamaan itsellesi täältä

Onnistut houkuttelemaan haastatteluun mielestäsi täydellisen kandidaatin. Haastattelu menee hyvin ja olet valmiina palkkamaan tiimiisi uuden jäsenen. Jäät kuitenkin odottamaan vahvistusta esimieheltäsi. Arjen tekemisen tohinassa kuluu viikko, jonka aikana hakija on soittanut sinulle ja olet ajatellut vastaavasi hänelle aivan pian. Tuskinpa parissa päivässä mitään ratkaisevaa tapahtuu. Soitat hänelle ja kerrot ilouutisen. Haluat palkata juuri hänet! Täydellinen tuleva tiimiläisesi on kuitenkin ottanut vastaan paikan toisessa yrityksessä. Sinä saat aloittaa prosessin alusta.

Kuumentuneen IT-alan lisäksi myös muiden alojen osaajat voivat valita tarkkaan mihin he haluavat töihin ja moni nuori, yrityksen tulevaisuudelle niin tärkeä osaaja, on mukana useassa eri rekrytointiprosessissa. Työnhakijan valinnanvaran ollessa huima, nopeus rekrytoinnissa on valttia. Hakemuksiin, yhteydenottoihin ja hakuprosessissa oleviin hakijoihin tulee reagoida nopeasti, mieluusti jo saman vuorokauden aikana. Mikäli käytät rekrytointikumppania, on siltikin syytä laittaa rekrytointi prioriteettilistan kärkeen ja varata sille kalenterista riittävästi aikaa. Hyvin tehty pohjatyö helpottaa myös rekrytointikumppanin työtä ja edesauttaa juuri oikean osaajan löytämisessä. Yleensä rekrytointikumppanin kanssa tehty prosessi kestää kahdesta kolmeen viikkoon,  jonka aikana yhteistyö on tiivistä ja vaatii kaikilta tahoilta sitoutumista.

Hakua aloittaessa on syytä pohtia miten paikka voidaan myydä hakijoille ja miksi juuri sinun yrityksesi on se, joka hakijan tulisi valita. Studentworkin tekemissä työpaikkailmoituksissa on aina vähintään viisi seikkaa, joita yritys tarjoaa hakijalle. Työnantajien kannattaa kehittää työlle uusia motivaatiokeinoja, jotta nuorten osaajien odotuksiin pystytään vastaamaan. Nuoret osaajat antavat itsestään paljon, kun kokevat saavansa työltä uutta osaamista, merkityksellisyyttä ja mahdollisuuksia vaikuttaa.

Hakijat arvioivat hakuprosessia kriittisesti, joten on tärkeää panostaa hakijaviestintään sekä siihen, että sovituista asioista pidetään kiinni.

 

Haluatko lukea lisää hakijan sitouttamisesta rekrytointiprosessiin? Lataa tästä 8 vinkkiä! 

 

Admin

Kirjoittanut Admin

 

Tilaa uutiskirje!

 

Oletko työnhakija?

Tilaa Nuoret osaajat -uutiskirjeemme ja saat työnhakusi tueksi parhaat vinkkimme ja artikkelimme. Lisäksi saat avoimet työpaikkamme suoraan sähköpostiisi!

 

Oletko työnantaja?

Tilaamalla B2B-uutiskirjeemme saat tuoreimmat kuulumiset rekrytoinnin ja henkilöstön kehittämisen maailmasta sekä vinkkejä nuorten osaajien johtamiseen.