Markkinointiassistentin monipuolinen tehtävänkuva vaatii tekijältään luovuutta, tiimityötaitoja ja analysointikykyä. Markkinointia Vaasan yliopistossa opiskeleva Roosa Rasi päätyi unelmiensa kesätyöhön OnePlus Finlandin markkinointitiimiin Studentworkin kautta.

Kun Roosa huomasi unelmiensa markkinointiassistentin kesätyöpaikan työpaikkasivustolla, hän innostui toden teolla. ”Olin etsinyt kiinnostavaa kesätyötä jo pidemmän aikaan. Kun näin Studentworkin työpaikkailmoituksen markkinointiassistentiksi OnePlussalle, tuntui että tehtävä oli ensimmäinen, joka todella kolahti. OnePlus oli niin brändinä kuin yrityksenäkin todella mielenkiintoinen.”

Lue lisää yhteistyöstämme OnePlus Finlandin kanssa täältä.

 

Asenne, aktiivisuus ja osaamisportfolio vakuuttivat rekrytoijan

Roosa oli välittömästi yhteydessä Studentworkilla hausta vastaavaan rekrytoijaan Wilma Vileniin. ”Meillä klikkasi Wilman kanssa niin hyvin, että hän kutsui minut haastatteluun, vaikka en ollut vielä ehtinyt toimittamaan hakemustani”. Roosan puhelusta heijastunut oma-aloitteisuus ja asenne vakuuttivat Wilman Roosan sopivuudesta OnePlus Finlandin pieneen, mutta energiseen 15 hengen työyhteisöön.

”Roosan upean asenteen lisäksi haastattelusta välittyi, että hän halusi juuri tämän työpaikan. Hän pystyi kertomaan selkeästi miksi halusi tehtävään ja mikä hänen osaamisessaan tuki tehtävästä suoriutumista” Wilma kuvailee. ”Roosa oli luonut portfolion opiskelujen aikana tekemistään töistä, joiden perusteella häntä oli täydellisen kulttuurimatchin lisäksi todella helppo suositella OnePlussalle.”

Pian Roosa pääsikin jatkohaastatteluun tulevalle työnantajalleen, jossa hän teki yhtäläisen vaikutuksen haastattelijaan. Pian kirjoitettiin sopimus markkinointiassistentin tehtävästä. ”Olen todella tyytyväinen siihen, miten kaikki sujui. Wilma piti minut jatkuvasti ajantasalla siitä missä mennään ja pääsin nopeasti aloittamaan työnteon.” Roosa aloitti kesätyönsä OnePlus Finlandilla alle kuukausi sen jälkeen kun oli hakenut työpaikkaa.

 

Kansainvälisyys haasteena ja opin lähteenä markkinointiassistentin työssä

Iso osa Roosan työpäivästä koostuu sisällöntuotannosta ja kansainvälisessä yhteisössä toimimisesta. Monet markkinoinnin sisällöistä tulevat Roosalle valmiina OnePlussan Euroopan markkinointitiimeistä, mutta Suomen tiimi lokalisoi, eli muokkaa sisällön kotimarkkinoille sopiviksi. ”Me teemme tiivistä yhteistyötä Euroopan sometiimien kanssa ja analysoimme mikä on paras ratkaisu mihinkin maahan. Sisältö tai kampanja, joka toimii Italiassa, ei välttämättä toimi lainkaan Suomessa.”

Konkreettisesti Roosan päivät sisältävät paljon kirjoittamista. Hän luo uutta sisältöä, kääntää englanninkieliset materiaalit suomeksi ja lokalisoi ne. Oli kyse sitten OnePlussan somesta, uutiskirjeistä, kampanjoista tai nettisivujen sisällöistä, on sisältö paljolti Roosan käsialaa. ”Käännöstyö on osoittautunut haastavammaksi kuin alkuun ajattelin. Englannin kieli on usein mahtailevaa ja sisältää sanontoja, jotka eivät ole suoraan käännettävissä suomalaiseen kontekstiin.”

Kansainvälisyys on tuonut Roosan työhön paitsi haasteita, myös arvokasta oppia. ”Kun aloitin työt OnePlussalla, en ollut koskaan käyttänyt englantia pääasiallisena työkielenä. Ensimmäiset palaverit Euroopan somepäälliköiden kanssa jännittivät älyttömästi! Päivittäisen englannin kielen käytön myötä palaverit menevät kuitenkin nykyään aivan sujuvasti.”

 

Datan kerääminen ja markkina-analyysit tuovat vaihtelua sisällöntuotantoon

Sisällöntuotannon lisäksi markkinoihin liittyvän datan kerääminen, analysointi ja raportointi kuuluvat osaksi Roosan päivää ”On ollut kiva nähdä työnsä jälki ja se, että tuottamaani analyysia hyödynnetään uusien somekampanjoiden suunnitteluun. Raportoin Suomen datasta myös muille Euroopan maille, jotta voimme oppia toisiltamme.”

Digimarkkinointiin liittyvän datan analysoinnin lisäksi Roosa on tutustunut markkinaan myös OnePlussan tapahtumien kautta. Hän kuvailee työtään tapahtumissa tunnelman haistelemiseksi ja analysoinniksi. ”Olen päässyt OnePlussan mukana muun muassa Weekend Festivaleille ja Tubeconiin tutustumaan markkinaan ja tuotteiden käyttäjiin. Näiden tietojen perusteella pyrimme tuottamaan mahdollisimman mielenkiintoista sisältöä tuotteidemme käyttäjille”.

 

one plus

Kuva: Tubecon 2019, Roosa Rasi

 

Nuoren markkinointiassistentin osaamisessa yhdistyvät teoria ja käytäntö

Roosa tekee tiivistä yhteistyötä digimarkkinoinnista vastaavan Social Media Managerin kanssa, mutta toimenkuva vaatii paljon kommunikointia myös myyntitiimin ja projektivastaavien kanssa. Tiimissä hänen työpanostaan arvostetaan ja moni hänen ideoistaan on mennyt suoraan käyttöön. ”Tuntuu tosi hyvältä, että en ole uutenakaan työntekijänä pelkkä toimeenpanija, vaan pääsen näkemään oman kädenjälkeni ja ideoideni vaikutukset.”

Roosa on ollut todella tyytyväinen työhönsä OnePlussalla ja jatkaakin työskentelyä osa-aikaisena opintojen ohella. ”Minulle on ollut todella arvokasta päästä oppimaan miten asiat käytännössä tapahtuvat. Olen päässyt hyödyntämään käytännön tasolla opintojen kautta kertynyttä teoriatietoa, ja oppinut mitä organisaatiossa ja prosesseissa tapahtuu brändi- ja sisältötyön taustalla.”

Kuten moni nuori osaaja, Roosa arvostaa työssään vaikutusmahdollisuuksia ja merkityksellisyyttä. ”On hienoa huomata, että työpanostani arvostetaan ja minun mielipiteisiini uskotaan siitä huolimatta, että minulla ei ole vielä taustalla vuosien työkokemusta. Olen iloinen ja kiitollinen OnePlussan tiimille tästä mahtavasta kokemuksesta ja työstä, jota onneksi saan jatkaa vielä opintojen ohellakin. Haluan työskennellä jatkossakin markkinoinnin tehtävissä ja sellaisten asioiden parissa, joiden takana voin oikeasti seistä.”

 

Oletko opiskeleva tai vastavalmistunut nuori osaaja, joka etsii uusia haasteita? Tutustu avoimiin työpaikkoihimme:

Katso avoimet työpaikat

 

Julkaistu 21.10.2019. Kirjoittaja: Heini Kuusisto, Talent Marketing Specialist

Admin

Kirjoittanut Admin

 

Tilaa uutiskirje!

 

Oletko työnhakija?

Tilaa Nuoret osaajat -uutiskirjeemme ja saat työnhakusi tueksi parhaat vinkkimme ja artikkelimme. Lisäksi saat avoimet työpaikkamme suoraan sähköpostiisi!

 

Oletko työnantaja?

Tilaamalla B2B-uutiskirjeemme saat tuoreimmat kuulumiset rekrytoinnin ja henkilöstön kehittämisen maailmasta sekä vinkkejä nuorten osaajien johtamiseen.