Pyydä tarjous
1 min lukuaika

Millainen on hyvä myyjä?

Kirjoittanut Admin, 21 lokakuuta 2019

Aiheet: Työnhakijoille

Moni meistä aloittaa työuransa myyjänä. Jokainen tuntee jonkun, joka on istunut puhelinmyynnin parissa luurit korvilla vakuutellen erilaisten aikakauslehtien tärkeyttä asiakkaalle. Työhaastattelutilanne on mahdollisesti ollut vain sopimuksenkirjoitushetki, ja nyt pitäisikin osata tehdä tulosta valmiiksi kirjoitetun myyntispiikin avulla. Kuinka monelle meistä tämä kokemus on aidosti synnyttänyt halun tulla paremmaksi myyjäksi?

’’Haetaan hyviä myyjiä’’ löytyy yhä useammasta työpaikkailmoituksesta. ’’Hyville myyjille on aina töitä’’, hokevat suuryritysten toimitusjohtajat viikosta toiseen. Mutta mikä se hyvä myyjä todella on? Kuinka esimerkiksi puhelimitse aikakauslehtiä kaupitellut myyntitykki voi kasvaa isoja tilauksia hallinnoivaksi toimitusjohtajien kultakimpaleeksi?

Mielestäni hyvä myyjä tuntee tuotteensa, seisoo sanojensa takana, on vakuuttava ja luo ympärilleen ilmapiirin, jossa jokainen haluaa olla osana. Professori Barbara Prashnig kertoo Eläköön erilaisuus -kirjassaan ohjenuoran, jolla jokaisen hyvän myyjän tulisi oppia tasapainottelemaan: ’’Keskity vahvuuksiisi, hallitse heikkoutesi.’’ Myyjän tärkein ominaisuus on aivan alkutaipaleelta lähtien oppia tunnistamaan vahvuutensa, kehittää niitä suunnitelmallisesti ja pystyä hyväksymään heikkouksiensa vaikutus omaan toimintaan. Epäonnistumiset ovat myyntityössä lähes jokapäiväisiä. Joskus ne ovat omia mokia ja joskus ne tapahtuvat itsestä riippumattomista syistä. Kun omat vahvuudet ovat hallinnassa, epäonnistumisista saadut opit muutetaan vahvuuksiksi ja keskinkertainen osaaminen muovataan supersankarin voimiksi, ei myyjän kehittymistä estä enää mikään!

Myyjänä menestymisen kannalta tärkeintä on oppia kuuntelemaan - ei vain asiakkaan sanoja, vaan myös niitä hentoja rivien välejä, jotka ilmaisevat oikeat tarpeet ja huolet. Omasta tuotteestaan tai palvelustaan liian innostunut paasaajamyyjä ei pääse ikinä myynnin syvemmälle tasolle, jossa muodostetaan aito suhde asiakkaaseen ja tuodaan ratkaisu aitoihin ongelmiin. Rakentamalla omaa asiakasyhteisöään yksi kohtaaminen kerrallaan, oppii hyvä myyjä tuntemaan verkostonsa, sen toimintatavat, kipukohdat ja onnistumisten mahdollisuudet. Myynti muuttuu tuputtamishehkutuksesta neuvottelevaan kanssakäymiseen, jossa yhteistuumin ratkaistaan asiakkaan ongelmia.

Tähän pisteeseen pääsy vaatii järjestelmällistä oman toiminnan johtamista, mutta ennen kaikkea halua olla hyvä myyjä.

Kirjoittajana Studentworkin Account Manager Noora Halttunen


 

VUODEN 2021 -TUTKIMUKSEN TEEMANA ON PEHMEÄT TAIDOT

Pehmeiden taitojen merkitys korostuu tulevaisuuden työpaikoissa, kun teknologia korvaa osan ihmisten teknisistä taidoista. Raportin tavoitteena on antaa lukijalle syvällinen katsaus siitä, mitkä tekijät vaikuttavat yritysten ja nuoren sukupolven osaajien kohtaamiseen työelämässä onnistuneesti.

Nuoret osaajat työelämässä 2021-tutkimus  ”Nuoret osaajat työelämässä” on Studentworkin vuosittainen Suomessa ja  Ruotsissa suoritettava tutkimus. Tutkimus käsittelee nuorten osaajien odotuksia  työelämää kohtaan ja perustuu vuosittain uuteen, ajankohtaiseen aiheeseen. Lataa tutkimus

Admin

Kirjoittanut Admin

 

Tilaa uutiskirje!

 

Oletko työnhakija?

Tilaa Nuoret osaajat -uutiskirjeemme ja saat työnhakusi tueksi parhaat vinkkimme ja artikkelimme. Lisäksi saat avoimet työpaikkamme suoraan sähköpostiisi!

 

Oletko työnantaja?

Tilaamalla B2B-uutiskirjeemme saat tuoreimmat kuulumiset rekrytoinnin ja henkilöstön kehittämisen maailmasta sekä vinkkejä nuorten osaajien johtamiseen.