2 min lukuaika

Näin erotut kesätyöhaussa

Kirjoittanut Admin, 21 lokakuuta 2019

Yllättävätkö aikaisin hakuun tulevat kesätyöpaikkailmoitukset joka vuosi? Jouluhurmoksessa ja glögi mielessäkin kannattaa pitää silmät auki ja korvat höröllä. Ensimmäiset kesätyöpaikat tulevat hakuun jo pikkujouluaikaan ja vanha sanonta ”aikainen lintu madon nappaa”- pitää paikkansa. Kesätyöpaikkoja voit pitää silmällä Avoimet työpaikat -listauksessa.

Hakijan kannalta haasteita tuo se, että hakijoita on moninkertainen määrä kesätyöpaikkoihin nähden. Miten siis erottautua valtavasta hakijamassasta? Tässä muutamia vinkkejä kesätyönhakuun! 💎

 

Ole oma itsesi

Persoonattomat ja geneeriset hakemukset hukkuvat hakemusten mereen. Monen samalla alalla opiskelevan koulutustausta ja työkokemus muistuttavat toisiaan, jolloin oman persoonallisuuden esiin tuominen toimii erottautumiskeinona. Osaamisen lisäksi rekrytoijat kiinnittävät huomiota yrityskulttuuriin persoonallisuudeltaan ja arvoltaan sopiviin tyyppeihin. Uskalla kirjoittaa siis hakemus rohkeasti omalla tyylilläsi ja korosta omia vahvuuksiasi kesätyön kannalta olennaisissa asioissa. Innostuneisuuden osoittaminen on myös aina hyvä juttu!

 

Aktiivisuus on kaiken a ja o

Osoita kiinnostuksesi avoimesti kesätyöpaikkaa havitellessasi niin hakemuksessa, kuin myös rekrytointiprosessin aikana. Työpaikasta soittaminen siitä vastaavalle rekrytoijalle ilmoituksessa mainittuna aikana on myös hyvä keino erottautua. Ennalta mietittyjä kysymyksiä sisältävä puhelu osoittaa rekrytoijalle, että olet aidosti kiinnostunut avoimesta paikasta, ja keskustelu jää rekrytoijan mieleen. Kysy asioita, jotka eivät suoraan tule ilmi työpaikkailmoituksesta.  

Aktiivisuutta on myös taustatyön tekeminen. Yrityksen verkkosivut ovat valtava tietopankki yrityksen toiminnasta, arvoista ja strategiasta, joihin kannattaa ottaa kantaa jo hakemuskirjettä kirjoittaessa ja erityisesti itse haastattelussa. Näihin asioihin tutustuneena osoitat varmasti aktiivisuutesi ja motivaatiosi rekrytointiprosessin aikana.

 

Hakemuksen ja CV:n selkeys

Suuresta massasta nousevat parhaiten esiin selkeät ja helppolukuiset CV:t sekä hakemukset. Netistä löytyy useita valmiita cv-pohjia. Esimerkiksi Canva tarjoaa valmiita pohjia sekä CV:n, että hakemuskirjeen asetteluille ja visuaalisten elementtien luomiselle. Huonolla tavalla huomiota herättävät hakemukset, joista näkee, että sama hakemus on lähetetty muihinkin avoimiin työpaikkoihin. Tarkista aina kaksi kertaa, että yhteystietosi on kirjoitettu oikein!

Pyri muokkaamaan hakemus rekrytoivan yrityksen näköiseksi ja työnkuvaan sopivaksi. Aktiivinen taustatyö mahdollistaa myös sen, että pystyt hakemuksessasi nostamaan esille arvojasi ja ominaisuuksiasi, joita yrityksessä arvostetaan.

Lataa CV-pohja

 

Kaikki kokemus on eduksi

Usein kesätyönhakijat kokevat epävarmuutta aiemman kokemuksen määrästä. Kesätyöntekijältä ei kuitenkaan useimmissa yrityksissä vaadita erityistä kokemusta kyseisistä tehtävistä. Kerro hakemuksessasi esimerkiksi kokemuksestasi kouluprojekteissa, harrastuksissa tai vapaaehtoistoiminnassa. Opintotausta voi olla monella hakijalla samankaltainen, mutta kokemuksellasi määrität suunnan työelämässäsi ja sillä saat CV:si erottumaan muista. Jo muutaman viikon projektit ja työkokemukset kannattaa mainita, jos muuta kokemusta ei hirveästi ole. Lyhyetkin projektit osoittavat aktiivisuutta ja kaikki kokemus on plussaa töitä hakiessa!

 

Luo työnhakuprofiili

Studentworkin nettisivuilla pystyt helposti hakemaan suoraan avoimeen tehtävään tai luomaan avoimen profiilin. Jos LinkedIn -profiilisi on ajan tasalla, pystyt luomaan avoimen profiilin jo pelkästään lisäämällä linkkariprofiilisi tietokantaan hakemuskirjeen kera. Profiilin luomalla sinut huomioidaan ensisijaisen hakusi lisäksi muissa osaamistasi vastaavissa tehtävissä. Tiesitkö, että profiilin luotuasi pystyt myös kirjautuneena seuraamaan prosessin etenemistä sivuilla reaaliajassa? Luo profiili täältä.

Onnea kesätyön hakuun!

Katso avoimet kesätyöpaikat

Admin

Kirjoittanut Admin

 

Tilaa uutiskirje!

 

Oletko työnhakija?

Tilaa Nuoret osaajat -uutiskirjeemme ja saat työnhakusi tueksi parhaat vinkkimme ja artikkelimme. Lisäksi saat avoimet työpaikkamme suoraan sähköpostiisi!

 

Oletko työnantaja?

Tilaamalla B2B-uutiskirjeemme saat tuoreimmat kuulumiset rekrytoinnin ja henkilöstön kehittämisen maailmasta sekä vinkkejä nuorten osaajien johtamiseen.