Nuoret osaajat odottavat työltään asioita, jotka kehittävät heitä henkilökohtaisesti. Nuoret kokevat koulutuksen hyväksi perustaksi rakentaa uraa, mutta moni uskoo myös lisäkouluttautumisen työyhteisössä mahdollistavan aivan uusia urasuuntia. Nuoret osaajat työelämässä -tutkimuksemme odotuksia mittaavassa osiossa, 50% vastaajista ilmoitti olevansa valmiita tekemään vain koulutustaan vastaavaa työtä. Työltä odotetaan luovuutta ja innovatiivista ajattelua sekä henkilökohtaisen osaamisen kerryttämistä. Nuoret osaajat odottavat työpaikaltaan myös fyysisesti keskeistä sijaintia.

Tämän hetken nuoret osaajat ovat paremmin koulutettuja kuin koskaan aiemmin. Lisäksi he ovat hyvin tietoisia itsestään - heitä on yleisesti ottaen kannustettu, innostettu ja muutoinkin rohkaistu olemaan omia itsejään ihan eri tavalla, kuin aikaisempia sukupolvia. Milleniaalit haluavat olla ylpeitä siitä, mitä tekevät. Osa miettii tarkastikin tulevaisuuden askeleensa, kun taas osa haluaa mennä eteenpäin vailla suunnitelmia tai tietoa tulevasta. He haluavat löytää työelämästä jonkun suuremman merkityksen.

Tasan puolet kyselyyn vastanneista nuorista osaajista oli sitä mieltä, että he ovat valmiita tekemään ainoastaan koulutustaan vastaavaa työtä. Asia on monitulkintainen, sillä koulutusta vastaavan työn voi ymmärtää monella tapaa: se voi esimerkiksi olla saatua koulusta vaativampaa tai sitä helpompaa. Nuoret odottavat kouluttautumiselleen vastinetta työelämässä.

Luovuus ja innovatiivinen ajattelu ovat tärkeitä nuorille osaajille. 86% vastaajista haluaa, että työ vaatii luovuutta ja innovatiivisuutta. Osuus on pysynyt jotakuinkin samana vuosina 2016-2018. Tulos on kiehtova, sillä esimerkiksi Maailman talousfoorumin The Future of Jobs -selvityksen mukaan luovuus ja innovatiivisuus ovat keskeisimpiä työelämätaitoja vuonna 2020.

Valtaosa vastaajista, eli 94% koki, että työ on keino kehittää henkilökohtaista osaamista. Siksi työnantajien kannattaa vaalia oppimisen, opettamisen ja kehittymisen kulttuuria sekä panostaa työelämän aikaiseen, elinikäiseen oppimiseen.

 

Miten työnantaja voi tukea nuorten osaajien henkilökohtaista kasvua?

Työnantajan kannattaa arvioida sitä, mitä osaamista omaan organisaatioon tarvitaan. Tämän lisäksi on arvokasta kuunnella myös sitä, miten nuoret osaajat kokevat oman osaamisensa kehittämisen suhteessa organisaation tavoitteisiin. Osaamisen tarpeet muuttuvat koko ajan, ja siksi nuoret osaajat kannattaa pitää mukana ajantasaisessa osaamisen kehittämisessä.



Voit tutustua Nuoret osaajat työelämässä -raporttiimme lataamalla raportin tästä:

 

 

Admin

Kirjoittanut Admin

 

Tilaa uutiskirje!

 

Oletko työnhakija?

Tilaa Nuoret osaajat -uutiskirjeemme ja saat työnhakusi tueksi parhaat vinkkimme ja artikkelimme. Lisäksi saat avoimet työpaikkamme suoraan sähköpostiisi!

 

Oletko työnantaja?

Tilaamalla B2B-uutiskirjeemme saat tuoreimmat kuulumiset rekrytoinnin ja henkilöstön kehittämisen maailmasta sekä vinkkejä nuorten osaajien johtamiseen.