Studentwork

Parhaat CV-vinkkimme

Vinkkejä hyvän CV:n rakentamiseen löytyy monesta paikasta. Kokosimme työnhakijoiden avuksi kuitenkin kuusi parasta vinkkiämme huippuhyvän CV:n rakentamiseksi.

CV-vinkit

VIE CV:SI UUDELLE TASOLLE

Hyvä CV avaa ovet työelämään. Sillä helpotat oman elämäsi lisäksi myös rekrytoijan arkea, sillä rekrytoijan arjessa eniten harmaita hiuksia aiheuttaa CV:t, joissa on suuria aukkoja perustiedoissa. Keräsimme tähän kuusi parasta vinkkiämme hyvän CV:n kirjoittamiseen.

 

  1. Kirjoita yhteystietosi selkeästi. Rekrytoija tarvitsee ainakin puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, joissakin tapauksissa osoitteesi. Sosiaalisen median kanavat voivat olla hyvä lisä, varsinkin LinkedIn-tilin linkittäminen mukaan. Harmillisen usein kohtaamme hyviä hakijoita, joihin emme saa yhteyttä yhteystietojen ollessa puutteellisia.

  2. Merkitse aikaisempi työ- ja opiskeluhistoriasi johdonmukaisesti. Kun ryhdyt tekemään CV:tä, on hyvä miettiä, mitä tehtävää on hakemassa ja mitä ilmoituksen mukaan vaaditaan. Mikäli työkokemusta on vasta vähän, koulutuksen on hyvä olla listattuna ennen työkokemusta. Työkokemuksen karttuessa koulutuksen voi siirtää työkokemuksen alle. Viimeisin paikka tulee aina ylimmäksi ja ajankohdat tulee merkitä selkeästi. CV:stä tulee löytyä haettavan paikan kannalta olennaiset tiedot. CV kannattaa myös räätälöidä haettavan tehtävän mukaan.

  3. Avaa päävastuusi ja työsi sisällöt ytimekkäästi. Titteli ei aina kerro työn sisällöstä, joten on hyvä hieman avata, mitkä ovat olleet päävastuusi ja oletko vaikkapa saavuttanut jotain mainitsemisen arvoista. Sisällön avaamisessa kannattaa miettiä, miten asiat tuo esille niin, että haun kannalta relevantit asiat korostuvat. Työelämässä pidempään olleiden on hyvä miettiä, ovatko nuorena tehdyt kesä- tai osa-aikatyöt enää relevantteja. Mikäli haluaa kirjata ansioluetteloon kaikki työtehtävänsä, voi miettiä voisiko niitä listata vaikkapa ”Muu kokemus” -otsikon alle. Rekrytoijaa kiinnostaa aina eniten haettavan tehtävän kannalta olennainen osaaminen ja kokemus.

  4. Merkitse osaamistasosi selkeästi ja realistisesti. IT-osaamisen on hyvä olla selkeästi näkyvillä. Nykyään pitää voida olettaa, että kaikki osaavat käyttää internetiä ja sähköpostia, joten niitä on turha erikseen listata IT-taitojen alle. Kielitaito on toinen osa-alue, jossa osaamistason tulee olla selkeästi esillä. Halutessaan CV:ssä voi mainita, millaisia ohjelmia tai millaista kielitaitoa on työssään päässyt käyttämään.

  5. Jätä CV helppolukuiseksi ja selkeäksi. Kaiken yllä mainitun olisi hyvä mahtua enintään kahdelle sivulle. Osa rekrytoijista toivoo yhden sivun CV:tä, mutta pituutta tärkeämpää ovat helppolukuisuus ja selkeä ulkomuoto. Mikäli haet esimerkiksi markkinoinnin tehtäviä, on hyvä panostaa visualisuuteen. Hienot CV:t herättävät huomion, mutta olennaisinta on se, miten CV palvelee hakuilmoitusta ja haettavaa tehtävää. CV:n visuaalisuudessa on tärkeää huomioida lukumukavuus. CV:n visualisoimiseen on tarjolla erilaisia ilmaisia ohjelmia (esimerkiksi Canva), joten visuaalisesti näyttävä CV on nykyään todella helppoa rakentaa.

  6. Nimeä CV järkevästi. CV olisi hyvä lähettää PDF-muodossa, sekä nimetä selkeästi esimerkiksi omaa nimeä hyödyntäen. Tiedoston nimi näkyy aina, joten kannattaa kiinnittää siihen huomiota. Iän ja kuvan lisääminen ovat makuasioita, mutta usein mukava lisä. Kuvaa valitessa kannattaa olla tarkkana ja valita haettavaan työpaikkaan sopiva kuva. Kuvan tulisi aina olla edustava ja siisti.

 

Mieti näitä apukysymyksiä:

  • Onko tiedosta lisäarvoa lukijalle?

  • Onko tieto oleellinen haun kannalta?

  • Ymmärtääkö ulkopuolinen, mitä osaat ja mitä olet tehnyt tai saavuttanut?

  • Onko CV:ssä kaikki tarvittava yhteydenottoa varten?

  • Onko CV varmasti hyvää kieltä ja tuplatarkastettu virheiden varalta?

 

Haluaisitko jatkossa lisää vinkkejä työnhakusi tueksi suoraan sähköpostiisi?

Tilaa Nuoret osaajat -uutiskirjeemme ja saat työnhakusi tueksi parhaat vinkkimme ja artikkelimme. Lisäksi saat avoimet työpaikkamme suoraan sähköpostiisi!

 

Tilaa uutiskirje

 

Avoimia työpaikkojamme

RF-suunnittelija, kokoaikainen, Etteplan Finland Oy, Jyväskylä

Etteplan on yli 3.400 asiantuntijan kehittyvä globaali insinööritalo, joka haluaa muuttaa maailmaa suunnittelulla....

Junior sähköjakeluverkon suunnittelija, kokoaikainen, Eltel Networks Oy, Kotka tai Kouvola

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee...

Teollisuuden LVI-/putkistosuunnittelija (jr.), kokoaikainen, Sweco Industry Oy, Kemi

Sweco Industry, osana Sweco Finlandia, on rakennetun ympäristön ja teollisuuden innovatiivinen ja arvostettu...

Junior Architect, BTS Specification for Platform Software, Full-Time, Nokia, Oulu

Nokia is a global leader in the technologies that connect people and things. With state-of-the-art software, hardware...

Teollisuuden automaatiosuunnittelija ohjelmointiin, kokoaikainen, Sweco Industry Oy, Oulu

Sweco Industry, osana Sweco Finlandia, on rakennetun ympäristön ja teollisuuden innovatiivinen ja arvostettu...

Junior Tester/Integrator for Platform SW Integration, Full-Time, Nokia, Oulu

Nokia is a global leader in the technologies that connect people and things. With state-of-the-art software, hardware...

Embedded Software Engineer, Full-Time, Nokia, Oulu

Nokia is a global leader in the technologies that connect people and things. With state-of-the-art software, hardware...

Kesätyö, Rakennustekniikan insinööriopiskelija tuotantoon, kokoaikainen, Oulu

​​​​​​​Rajaville Oy on betonirakentamisen asiantuntija. Osaavien ammattilaisten yhteistyö toimii saumattomasti...

Vesihuollon verkostosuunnittelija, kokoaikainen, Sweco, Helsinki

Löytyykö sinulta aikaisempaa kokemusta vesihuollon verkostosuunnittelun tehtävistä? Haluatko kehittyä yhdessä alan...