TAPAA UUDET PARTNERIMME

Me Studentworkilla kasvamme ja teemme tuloksia yhdessä, joten haluamme, että myös yksilö voi nauttia onnistumisistamme. Koska sitoutuneet työntekijät ovat monesti tärkeämmässä asemassa konkreettisten tulosten saavuttamisessa kuin esimerkiksi yrityksen johto, tarjoamme myös mahdollisuuden vaikuttaa aidosti asioihin. Tämän vuoksi yrityksemme partnereina ja osakkaina ovat työntekijät.

Jokaisella studentworkilaisellä on mahdollisuus tavoitella osakkuutta. Osakkuus ei ole sidottu titteliin tai työvuosissa mitattuun kokemukseen Studentworkilla. Merkitsevää on toimiminen arvojemme, kulttuurin ja tavoitteidemme mukaisesti. Tämän voi tiivistää niin, että kantaa vastuun niin omasta kuin yrityksenkin onnistumisesta ja tuloksellisestä tekemisestä sekä kannustaa ja auttaa kollegaa.

Nimeämme vuosittain menestyneiden ja arvojemme mukaan eläneiden työntekijöidemme joukosta uudet partnerit. Vuonna 2019 uusien partneriemme nimet julkistettiin vuosikokouksessamme Espanjan Malagassa!

Partnerimme 2019:

Wilma Vilen

"Tulevaisuudessa huipputekijät napataan mutkattomalla hakuprosessilla, sekä kyvyllä myydä paikka hakijalle."

Senior Consultant Manager Wilma on reilun kahden vuoden Studentwork-uransa aikana näyttänyt mitä tarkoittavat laatu, tehokkuus ja intohimo samassa paketissa. Hän suhtautuu uskomattomalla tarmolla nuorten työnhakijoiden mahdollisuuksien parantamiseen työmarkkinoilla.

Lue lisää huippurekrytoijan ajatuksista blogissa:

Houkuttelevuuden ytimessä mutkaton työnhaku


Wilma Vilen

Senior Consultant Manager, Partner

 

Jere Wahlman

"Siitä voi olla aina varma, että firman tavoitteet eivät ikinä ole itselle liian korkeat tai edes sopivat - aina voi ja tulee tähdätä korkeammalle."

Palvelun laatu, asiakkaan tarpeen aito ymmärrys ja kovaakin kovemmat tavoitteet ovat Jerelle sydämen asia. Lue lisää blogista:

Palvelun laadun merkitys yhteistyön kehittämisessä

Jere Wahlman

Key Account Manager, Partner

 
Marjukka Laakso

"Tiiminvetäjänä minusta on ensisijaisen tärkeää nostaa muut itsen yläpuolelle. Olen joutunut muuttamaan omaa asennoitumistani ja nykyään tuntuukin, että oma kova tulos ei maistu miltään jos muulla tiimillä sakkaa."

Team Manager Marjukka näkee muissa potentiaalin hurjimpienkin tavoitteiden ylittämiseen eikä pelkää haastaa myös muita tiimejä ylittämään itsensä! Lue Marjukan vinkit tiiminvetäjän työtä harkitsevalle blogista:

Ensimmäistä kertaa esimiestehtävissä

Marjukka Laakso

Recruitment Team Manager, Partner

 
Antti Jussila

“Kun johdat itseäsi, käytä päätäsi. Kun johdat muita, käytä sydäntäsi.”

Studentworkin Head of Sales Antti johdattaa myyntitiimin kohti kovien kasvutavoitteiden saavuttamista. Kokenut myyntijohtaja uskoo laadukkaaseen ja systemaattiseen tekemiseen tulosten saavuttamisessa ja laadukkaassa asiakaspalvelussa:

Myynnin johtaminen kasvualalla

Antti Jussila

Head of Sales, Partner

 

Avoimia työpaikkojamme

Näytä kaikki työpaikat