CASE ONEPLUS - OSA 1

Älypuhelinvalmistaja OnePlus rantautui vuonna 2016 myös Suomeen. OnePlus Suomen ja Baltian maiden Country Manager Tuomas Lampén on työskennellyt useita vuosia matkapuhelimien parissa, ja nyt hän pyrkii osaltaan kasvattamaan OnePlussan markkinaosuutta Suomessa ja Baltiassa. Yrityksen huima menestys Suomessa ja kovat kasvutavoitteet vaativat taustalle osaavaa henkilöstöä. Vuoden 2019 loppuun mennessä Suomen tiimin koon on tarkoitus olla 20 henkilöä ja siksi OnePlus lähtikin hakemaan apua rekrytointeihinsa ulkoiselta kumppanilta. 

Tässä Case OnePlussan ensimmäisessä osassa OnePlussan Country Manager Tuomas Lampén jakaa omia tunnelmiaan rekrytoinnin ulkoistamisesta sekä yhteistyöstä meidän kanssamme. Pääsette lukemaan kauttamme OnePlussalle työllistyneen Roosan ajatuksista blogistamme.

CASE ONEPLUS - OSA 1

Nuoret osaajat kasvun mahdollistajina

”Meillä heräsi vuoden alussa tarve markkinointiassistentille ja päätimme lähteä avoimin mielin kokeilemaan henkilöstövuokrausta.” – Tuomas Lampén. Lampen uskoo vahvasti, että ilosanomaa OnePlussasta viedään eteenpäin nuorten osaajien avulla. Yrityksen monet kampanjat on suunnattu opiskelijoilla ja nuorille, joten markkinointitiimiin haluttiin tuoreilla näkemyksillä varusteltu nuori osaaja. Yhteinen uskomme nuoriin osaajiin ja heidän potentiaaliinsa kasvun mahdollistajina oli Tuomaksen mukaan iso vaikuttaja palvelutarjoajan valinnan kannalta.   

Markkinoinnin tekijöitä on todella paljon mutta osaamistaustaltaan sekä kulttuuriyhteydensopivuuden näkökulmasta oikeita tekijöitä on työlästä löytää. ”Meillä oli rekrytoinnin suhteen melkoinen hoppu mutta tästä huolimatta halusimme tietenkin löytää juuri meidän organisaatioomme sopivan osaajan. Tästäkin syystä rekrytoinnin ulkoistaminen kumppanille oli meille järkevä vaihtoehto.”

Vaivaton prosessi

Lähdimme hakemaan Oneplussalle markkinointiassistenttia, joka sopii mukaan yrityksen nuorekkaaseen ja hektiseen työympäristöön. Tuomas kertoo: ”Studentworkin prosessi oli nopea ja tuntui meille vaivattomalta ja äärettömän helpolta. Vaivattomuus ja nopeus olivat juuri sitä mitä toivoimme ja odotimme ulkoistaessamme rekrytoinnin.”

Upea tekijä omiin riveihin

Löysimme kolme OnePlussan kriteereihin sopivaa kandidaattia, jotka esiteltiin Tuomas Lampénille. ”Kaikki kandit, jotka meille esiteltiin, olivat todella hyviä ja olisin voinut ottaa heidät kaikki meille töihin. Näistä kolmesta kandista yksi oli kuitenkin ehdottomasti OnePlussan työympäristöön ja osaamiskriteereihimme sopivin ja päädyimme valitsemaan hänet meille.” Tuomas kertoo, että alun perin heidän oli tarkoitus ottaa uusi työtekijä henkilöstövuokrauksen kautta töihin. Löydetty osaaja oli kuitenkin niin hyvä match, että hänet haluttiin sisäistää yritykseen heti. Löytämämme työnhakija päätyikin siis vakituiseen työsuhteeseen suoraan OnePlussalle.

Studentworkilla tahtotilamme on täyttää työsuhteen molempien osapuolten toiveet ja tukea nuoren osaajan kasvupolkua asiakasyrityksemme sisällä. Mahdollisuuksien mukaan toivomme aina, että kauttamme työllistynyt kandidaatti löytää yrityksestä oman urasuuntansa ja päätyy jatkamaan työsuhdettaan asiakasyrityksessämme sisäisenä työntekijänä. OnePlussalle työnhakija pääsikin asiakasyrityksemme sisäiseksi työntekijäksi suoraan kauttamme!

Uravinkit nuorelle osaajalle

Kysyimme Tuomakselta, mitä vinkkejä hän antaisi uransa alussa olevalle nuorelle. ”Jostain täytyy lähteä liikkeelle. Vaikka ensimmäinen työsi ei olisi unelmatyösi, se on kuitenkin askel kohti päämäärääsi. Pienet askeleet vievät koko ajan lähemmäs pääpottia, vaikka se ei aina siltä tuntuisikaan.” Tuomas on itse päätynyt nykyiseen rooliinsa hyvin erilaisten työpaikkojen kautta mutta kokee, että kaikki nämä työpaikat ovat opettaneet valtavasti. ”Usein unelmatyö löytyy monien sattumien kautta.” – Tuomas Lampén.

Julkaistu: 29.8.2019. Kirjoittaja: Emmi Taittonen, Marketing Coordinator

Avoimia työpaikkojamme

Näytä kaikki työpaikat